Blogi: Aineisto hallussa

Thursday, May 5, 2011

Softayrityksen maailmanvalloitus jäi parista kuvasta kiinni

Olin hetki sitten erään huomattavan pohjoismaisen softayrityksen partneriohjelman lanseeraustilaisuudessa. Tilaisuus oli yritykselle erittäin tärkeä. Aikaisemmin yritys oli pyrkinyt palvelemaan omilla ratkaisuillaan mahdollisimman montaa toimialaa. Se oli kuitenkin kallista ja sitoi resursseja. Nyt maailmanvalloituksen kynnyksellä sen oli pystyttävä keskittymään ydintuotteeseen, sillä niskaan hengitti maailmanjättiläinen. Sen oli saatava kotimarkkinoille mahdollisimman monta partneria myymään ja toteuttamaan toimialakohtaisia ratkaisuja yrityksen tuotteen päälle.

Tilaisuuteen olikin panostettu, viimeisen päälle. Paikaksi oli valittu yksi keskustan parhaista hotelleista. Kutsut oli lähetetty, sähköisesti ja paperilla, varmuuden vuoksi useaan kertaan. Puhelimellakin oli muistuteltu. Niinpä paikalle oli saatu 50 partnerikandidaatin kiireistä toimitusjohtajaa, osa ihan matkan päästä.

Vastaanotto oli miehitetty varman päälle, ja vielä kerta senkin päälle. Tarjoilut olivat ensiluokkaiset. Saliin oli varattu ylimääräisiä näyttöjä, jottei heikkonäköisimmältäkään jäänyt pieninkään esityksen yksityiskohta sumean peittoon. Yrityksen brändirekvisiittaa oli sitäkin raahattu paikalle pienellä pakettiautolla. Jokaiselle tuolille oli varattu muistikirjat ja muuta rekvisiittaa.

Puhujiksi oli valittu parhaat asiantuntijat, yrityksen ykköskaartia, ympäri Pohjoismaita ja Suomea tilaisuutta varten paikalle lennätettyjä. Tueksi oli tuotu myös asiantuntijoita, jos vaikka vierailta tulisi vaikeita kysymyksiä.

Esityksiä varten oli nähty vaivaa. Oli mietitty mitä yleisö haluaa ja lähdetty siitä liikkeelle. Kartoitettiin markkina, mahdollisuudet, yrityksen yhteistyöhalu ja tehtiin tömeriä lupauksia ja listattu jokainen olennainen pointti. Lisäksi presikset täyttivät tiukimmankin brändipoliisin vaatimukset. Kaikki oli siis tip top.

Mutta mikä sai aikaan joukkopaon tilaisuuden puoliajalla? Mihin kaikki tuo panostus lopulta kaatui? Mikä pysäytti, tai ainakin viivästytti pörssiyrityksen maailmanvalloitusta? Kuvien puute.

Maailmanvalloitus jäi kuvista kiinni


Esitysten vahvat pointit eivät pudonneet yleisöön, eivät vakuuttaneet sitä, koska niitä ei osattu visualisoida. Yleisöä ei autettu ymmärtämään, laittamaan kontekstiin, hahmottamaan tai kokemaan tunteita. 10 pallukkaa business jargonia aiheeseen kuulumattomalla leikekuvalla eivät alleviivanneet tai nostaneet esille keskeisiä asioita. Yleisö yritti ymmärtää, kaivaa olennaista, koska esityksissä sitä ei ollu tehty valmiiksi.

Ei ollut tehty valmiiksi, koska heillä ei ollut siihen välineitä.

Vaikuttava esitys tukeutuu aina vahvoihin visuaalisiin apuvälineisiin, eli kuviin. Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tutkimusten mukaan 10 % ihmisistä muistaa tekstin tai puheen välityksellä kerrotun asian kolmen päivän kuluttua. Kun mukaan lisätään pointin mukainen kuva, 65 % muistaa sen. Viestisi menee siis perille 6,5 kertaa paremmin!


Tarkoitus ei ole kuvittaa, vaan kertoa kuvalla se mitä halutaan sanoa. Kuvan täytyy alleviivata viestiä. Visualisoida se. Sen pitää saada kuulija tuntemaan, sillä ihmiset muistavat sen minkä tuntevat.

Näille esiintyjille ei annettu edes mahdollisuutta. Kuvia ei voi käyttää, jos niitä ei ole. Yrityksen kuvapankista löytyivät logot, presispohjat, tuotekuvat, johdon naamataulut ja muutama mitäänsanomaton kuvitus- tai leikekuva. Eipä juuri apua.

Jos käytössä olisi ollut laaja yrityksen aihemaailmaan sopiva kuvakokoelma, esitysten pointit olisi saatu ymmärretysti ja muistettavasti kerrottua.

Tuollainen kuvakokoelma syntyy keräämällä kuvia kaikkien esityksiä tekevien toimesta yhteen paikkaan, getImageRightiin. Kuvia voi kuvata itse, niitä voi hankkia kuvatoimistoista tai kuvauttaa ammattilaisilla.

Yrityksen kuvakokoelmasta täytyy löytyä tyypillisten markkinoinnin tarpeiden lisäksi mm. kuvia toimialasta, kilpailijoista, teknologioista, yksityiskohdista, mutta erityisesti kuvaa jolla kerrotaan vaikkapa hyvästä palvelusta, huonosta palvelusta, menestyksestä, kriisistä...

Wednesday, May 4, 2011

Tiedostojen nimeämiskäytännöt

"Miten minun tulisi nimetä kuvatiedostot?" on jostain syystä asiakastapaamisissa yleisimmin esille tuleva kysymys. Mutta ei koskaan neukkarissa. Vaan käytävällä kahden kesken. Ikäänkuin salaisuutena: "Ethän kerro kenellekään, että kyselen tyhmiä

Eikä siinä mitään, kyllä meidänkin firmassa välillä istutaan porukalla tunti jos toinenkin tappelemassa jonkun hakemiston nimestä tai nimeämiskäytännöistä. Tiedostojärjestelmässä nämä ovat keskeisiä asioita.

getImageRightin näkökulmasta on kylläkin aivan sama, vaikka kaikki tiedostot olisivat alunperin saman nimisiä. Nimittäin kun kuva, tai muu aineisto tiedosto tuodaan getImageRightiin, se nimetään järjestelmän sisällä sisäisellä ID:llä. Kun kuva ladataan myöhemmin ulos, tiedoston nimi vaihdetaan takaisin alkuperäiseen. Ellei perusasetuksia ole muutettu. Niinpä getImageRightiin voidaan tuoda vaikka 10 000 kuva1.jpg nimistä tiedostoa. Ei tosin samalla kertaa.



Tiedostojen nimeämiseen ja hakemistoihin kannattaa kuitenkin käyttää vähän aikaa. Hyvä nimeämiskäytäntö tekee asioita yksinkertaisemmaksi. Silloin voidaan kytkeä päälle "salli kuvan automaattinen vaihto" -toiminto, jolloin kuvia voidaan helposti vaihtaa tuomalla uusi kuva samalla nimellä getImageRightiin. Eräs asiakkaamme käsitteli uudestaan kymmeniä tuhansia kuvia ja toi ne tämän asetuksen avulla sisään edellisten päälle hyvin näppärästi. Toinen hyöty tulee siitä, että getImageRightista voidaan katsoa kuvan alkuperäinen nimi ja etsiä omilta kovalevyiltä esimerkiksi kuvan RAW-versio, jos sitä ei ole tuota getImageRightiin. Siinäpä ne edut olivatkin.

Kuvien nimeämiskäytännössä on useita haasteita, miksi yksilöllisiin nimiin pyrkiminen ei välttämättä ole vaivan arvoista. Organisaatiossa, jossa kuvia tuodaan sisään useiden henkilöiden toimesta, on käytännöistä sopiminen hankalaa ja noudattaminenkin vähän niin ja näin.

Jokainen kamera numeroi kuvat automaattisesti omalla logiikallaan. Niinpä yhdellä kameralla numerot ovat juoksevia, mutta jos käytössä on kaksi kameraa, voivat nimet olla päällekkäisiä. Monissa sisääntuontiohjelmissa voi tiedostot nimetä näppärästi uudestaan. Niin myös Windowsissa.

Import Pictures and Videos -toiminto tekee jokaisesta sisääntuodusta erästä oman kansion, päivämäärän mukaan. Jos sisääntuotavalle erälle antaa tagin, tiedostot nimetään sen mukaan. Yksi ajatus voisi olla nimetä vuoden ja aiheen mukaan. Esim. 2011 virkistyspäivä. Tällöin tiedostot saavat nimekseen 2011 virkistyspäivä 1.jpg -tyyppiset nimet. Välilyönneillä ja muut välimerkit, kunhan ne on käyttöjärjestelmän puolelta sallittuja, toimivat aivan mainiosti.


Paras käytäntö on kuitenkin lisätä nimen alkuun aina yrityksen nimi tai lyhenne.

Tiedostojen nimeämisissä kannattaa ottaa huomioon, että nimeämisen pitäisi olla yksilöllistä hakemistojen yli, eli vaikka kaikki tiedostot tuodaan samaan hakemistoon, niin päällekkäisiä nimiä ei löydy.

Kuvan arvon jalostaminen

Kuvan arvo nousee kun sitä käsitellään paremmaksi. Se on siis valmiimpi käyttää. Kuvan arvo voi myös pudota, jos käsittely viedään käyttökohdekohtaiseksi. Esimerkiksi kuvan muunto CMYK-muotoon nostaa sen arvoa juuri tietyssä käyttökohteessa, mutta pienentää sen arvoa yleisesti, jopa peruuttamattomasti. 

Kuvan käsittelyastetta ei voi yleensä ohjelmallisesti selvittää. On kuvaajan, kuvankäsittelijän tai kuvan ostajan tehtävä määritellä, onko kuva käsittelemätön raakakuva, käsitelty jakokelpoinen vai ylikäsitelty tiettyyn käyttökohteeseen optimoitu. Kannattaa huomata, että kuvankäsittely tulisi tapahtua kuvaajan toimesta, sillä hän on usein ainoa henkilö, joka on ollut kuvauspaikalla ja tietää minkä värisiä kuvassa esiintyvät asiat oikeasti olivat.

Kuvan arvoa nostaa myös sen metatiedot. Kuvan käyttöä varten on tiedettävä kuka kuvan on ottanut, millä oikeuksilla tai lisenssillä se on hankittu eli voidaanko sitä käyttää; ketä kuvassa on sekä onko näiltä henkilöiltä suostumus eli mallilupa. Ilman näitä tietoja kuvan käyttömahdollisuudet ovat varsin rajalliset.

Kuvan arvoa nostaa myös sen löydettävyys. Kuva, jota ei ole hakusanoitettu, on mahdoton löytää, joten sen arvokin on alhainen.

Lopuksi kuvat eivät koskaan ole samanarvoisia, vaikka ne olisi kuinka hyvin käsitelty, hakusanoitettu ja metatiedot tallennettu. Toiset kuvat ovat roskaa, toiset arvokkaita vain hetken ja muutama saattaa olla monivuotinen klassikko. Karsinta nostaa kuvan arvoa. Yksi karsinta ei riitä, sillä joidenkin kuvien arvo tai arvottomuus selviää vasta ajan kanssa. Kuvien luokitteluun voidaan käyttää tähditystä. Tällöin yleensä vältetään kolmosta parempien tähtien antamista kuvalle käsittelyn yhteydessä. Korkeammat tähdet annetaan vasta esimerkiksi vuoden parhaille kuville.

Tuhoamaton kuvankäsittely (Parametric Image Editing eli PIE)

Kuvia voidaan käsitellä lähtökohtaisesti kahdella tavalla: perinteisesti pikseleitä muuttamalla tai parametrisesti tuhoamatta tietoa.
Perinteisessä kuvankäsittelyssä kuvan pikseleitä muutetaan ja muutokset tallennetaan tiedostoon. Esimerkiksi Photoshop-työskentely on tyypillisesti tällaista. 

Monet muutokset ovat luonteeltaan tuhoavia. Muutosta ei voida perua ilman, että kuvan laatu heikkenee. Niinpä kuva saatetaan käsitellä nyt tiettyyn käyttöön. Myöhemmin haluttaisiin käsitellä se eri tavalla, mutta tämä ei ole mahdollista, sillä tehtyjä muutoksia ei voida peruuttaa esimerkiksi terävöityksen osalta. Niinpä on hyväksyttävä heikentynyt laatu, tai tehtävä mahdolliseen alkuperäiskuvan kopioon työläät muutokset alusta pitäen.

Kuvia on mahdollista käsitellä niinkin, ettei kuvan informaatiota tuhota peruuttamattomasti. Se on mahdollista Photoshopillakin, joskin vaatii tarkkaavaisuutta ja erityisiä työtapoja. Tällöin jokainen korjaus tehdään  omaan Layeriin eikä alkuperäiseen kuvaan kosketa. Tällöin on oltava tarkkana, ettei tiedostoa koskaan tallenneta niin, että Layerit katoaisivat. Tiedostomuotona on tällöin aina PSD.
 
Tuhoamattomalla käsittelyllä tarkoitetaan yleensä niin sanottua parametrista kuvankäsittelyä. Tällöin kuvankäsittelyohjelma ei ole Photoshop vaan esim. Adobe Camera Raw tai Adobe Bridge. Nämä, ja monet muut ohjelmat, osaavat säilyttää alkuperäisen tiedoston ja tallentavat sen kylkeen tiedon tehdyistä korjausvaiheista. Nämä ne sitten toistavat aina kuvaa esitettäessä. Tiedostossa on siis esimerkiksi alkuperäinen RAW-kuva sekä lisäksi tieto jokaisesta tehdystä korjausoperaatiosta "nauhoitettuna". Parametrit ovatkin ikään kuin käskyinä mitä kuvalle pitää aina näytettäessä tehdä. Kuva ei siis koskaan ole valmis, vaan se muodostetaan joka kerta alkuperäisestä kuvasta "nauhoitetuilla" korjauksilla. Tietokoneet eivät aikaisemmin olleet tähän riittävän tehokkaita.

Tällaista kuvankäsittelyä kutsutaan parametriseksi kuvankäsittelyksi (Parametric Image Editing) ja näitä ohjelmia usein kategorisesti PIEware –nimellä. 

Tällaisesta kuvasta voidaan myöhemmin peruuttaa korjauksia ja tehdä uusia korjauksia ilman laatuongelmia tai kadonnutta tietoa.
Parametrinen kuvankäsittely on kuitenkin sidoksissa käytettyihin sovelluksiin. Tiedostoon "nauhoitetut" käskyt kun ovat usein ohjelmistokohtaisia, jopa valmistajan sisällä. Ohjelmistot kuitenkin kehittyvät jatkuvasti ja oppivat varmasti lukemaan tyypillisten kilpailijoiden metkut.

Tiedostomuotona käytetään usein DNG-tiedostomuotoa, mutta monet softat tallentavat parametrit rinnakkaiseen (sidecar) xmp-tiedostoon, jolloin originaali voi olla RAW tai mikä tahansa tuettu formaatti.

RAW ja DNG tiedostomuodot

RAW 
Järjestelmäkameroista on usein saatavissa ulos RAW-tiedostoformaatti, joka tarjoaa kameran maksimaalisen laadun. Kamera voidaan usein asettaa tuottamaan RAW, RAW + JPEG tai pelkkä JPEG. RAW-tiedosto on valmistajakohtainen, dokumentoimaton tiedostomuoto. Tällaisia on mm. Nikoniin NEF ja Canonin CR2. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta kamerat käyttävät ns. Bayer kuvioon perustuvaa kennoa kuvaamiseen. Tällaisessa kennossa pikselit eivät ole täysivärisiä, vaan kennoon on aseteltu tietyn kuvion mukaisesti punaisia, vihreitä ja sinisiä soluja. 12 Mpix kamerassa ei siis ole 12 miljoonaa täysiväristä pikseliä, vaan 4 miljoonaa punaista, 4 miljoonaa vihreää ja 4 miljoonaa sinistä pikseliä. RAW-tiedostossa kuva on tallennettuna tällaisessa mosaikkimuodossaan. Lisäksi RAW-tiedostoon on tallennettu kameran kuvankorjausasetukset ja metatietoja Exif-muodossa.

RAW-tiedoston ongelmana on, että se on vahvasti ohjelmistotuesta riippuvainen. Jokainen kameramalli saattaa tuoda muutoksia formaattiin. Tällä hetkellä Adobe tukee yli 200 RAW-tiedostomuotoa. On ajan kysymys, jolloin tukea ruvetaan karsimaan harvinaisempien muotojen osalta, sillä jokainen formaatti vaatii ohjelmistomuutosten yhteydessä testausta, ja se on kallista. RAW-tiedosto on dokumentoimaton ja ohjelmistovalmistajat joutuvat takaisinmallintamaan jokaisen uuden formaatin.
Digital Negative (DNG)
Adobe on kehittänyt ja antanut julkiseen käyttöön tiedostoformaatin, joka ratkaisee monta RAW-tiedostoon ja muihin tiedostomuotoihin liittyvää ongelmaa. Digital Negative eli DNG on luonteeltaan säiliö, jonka sisälle voidaan tallentaa RAW, JPEG ja muun muassa kuvaan tehdyt muutokset parametreina. DNG:n suosio on hitaasti kasvussa. Monessa alan kirjassa suositellaan siirtymistä DNG-tiedostoon, joskin formaattiin liittyy myös ongelmia. Ohjelmistojen tuki on edelleen puutteellinen, vaikka formaatti on lanseerattu jo 2004.

RAW-tiedosto voidaan muuntaa DNG:ksi menettämättä kuvainformaatiota. Samalla päästään suljetusta formaatista avoimeen formaattiin.

Kuvien metatietomallit: Exif, IPTC, XMP

Kuvien metatiedot, kuten tiedot kuvausajasta, kuvassa esiintyvistä henkilöistä, kuvaajasta ja hakusanoista, tallennetaan kolmeen erityyppiseen metatieto malliin (schema). 

Exif (Exchangeable image file format) on Japanilaisten kameravalmistajien luoma malli. Kamerat tallentavat Exif -tietoihin mm. tietoja kamerasta, linssistä, valotusajasta ja sen semmoisista. Exif -määritykset eivät ole päivittyneet sitten 2002. Käytännössä Exif-tiedot ovat usein "kiva tietää" katerogiaan kuuluvia. Monet valokuvaajat poistavat (strip) kaikki tai osan Exif-tiedoista niiden sisältämien "liikesalaisuuksien" kuten kameran sarjanumeron takia.

IPTC (IPTC IIM) on sanomalehdistön (International Press Telecommunications Council) kuvien jakeluun kehittämä malli, jota on päivitetty useasti. IPTC on lähinnä käyttäjän tallentamaa tietoa, kuten headline (otsikko), caption (kuvateksti), copyright ja niin edelleen. IPTC:stä on kaksi settiä: core (uudistettu 2004) ja extended (2008). Extended toi mm. lisenssikäsittelykenttiä. Olen itse kirjoittanut ensimmäiset softat näiden lukuun jo 1993, jolloin mm. Adobe Photoshop ei ollut metatiedoista vielä kuullutkaan. Silloin IPTC-kenttiä tuki vasta Associated Pressin kehittämät ohjelmistot.

XMP (Adobe Extensible Metadata Platform) on Adoben kehittämä metatiedon xml-standardi. XMP ei sinänsä ole Exifin tai IPTC:n kaltainen malli, vaan rakenne, johon voidaan tallentaa monenlaista metatietoa, kuten vaikkapa IPTC-tiedot IPTC4XMP mallilla. XMP:hen tallennetaan myös mm. kuvankäsittelyohjelman ns. parametriseen kuvankäsittelyyn liittyviä tietoja, joita vain kyseinen ohjelma ymmärtää.

Vuoteen 2004 metatiedot tallennettiin aina tiedoston, kuten JPEG, TIFF tai PSD-tiedoston otsikossa oleviin kiinteisiin kenttiin. Tämän jälkeen on tullut mahdolliseksi tallentaa näihin tiedostoihin XMP-rakenne. Samassa tiedostossa voi olla samanaikaisesti vanhanmallinen kiinteisiin kenttiin perustuvaa metadataa ja XMP-rakenteeseen tallennettua tietoa. Sama kenttä ei kuitenkaan aina tarkoita täysin samaa vanhassa ja uudessa rakenteessa.

XMP-tiedot voidaan tallentaa myös kuvan rinnalle niin sanotuksi sidecar-tiedostoksi, jolloin sen pääte on yleensä .xmp, mutta se voi olla myös sovelluksen omassa päätteessä, kuten .bib Bibble -ohjelman tapauksessa.

Metatietojen käsittely riippuu käytetyistä ohjelmista. Jokaisella on omat erikoisuutensa. Niinpä pahimmillaan kuvasta voi löytyä metatietoja otsikosta, xmp-rakenteesta, sidecar-tiedostosta ja näiden sisältäkin eri kentistä loogisesti samaa tietoa. Kun tietoja muutetaan eri käsittelyvaiheissa, voi vanhat tiedot jäädä Exif-kenttiin, mutta muutokset tallentua xmp-rakenteeseen. Päättele siinä sitten, mikä on viimeisintä voimassaolevaa tietoa. Monet kuvakatalogiohjelmat tallentavat lisäksi muutetut metatiedot omaan tiedostoonsa tai tietokantaan, jolloin niihin tehdyt muutokset eivät yleensä siirry kuvatiedoston mukana eteenpäin.